tiistai, 18. elokuu 2009

Huhuu

Heissan vaan pitkästä aikaa. Kirjoittelen pian uusia kuulumisia pitkän hiljaiselon jälkeen.

lauantai, 23. elokuu 2008

Honeysuckle*s poppoon ehtymättömät tarinat

Glitter Photos

Tässä me päähenkilöt, bling blingin keskeltä :))
[Glitterfy.com - *Glitter Photos*]

lauantai, 23. elokuu 2008

Näyttelykoulutusta

Olen ilmoittautunut Kirsi Liikasen (linkki: koiran koulutusta) vetämälle näyttelykurssille Maxin kanssa.

Bobbyn kanssa osallistuimme vuosi sitten Kirsin kurssille hyvällä menestyksellä. Suosittelen suurella sydämellä Kirsiä mikäli on minkäänlaista tarvetta koiran koulutukseen, tosi pätevä ja mukava ihminen.

Olemme siis Maxin kanssa olleet yhden tunnin verran koulussa ja pitää sanoa, ettei todellakaan ole turha investointi. Max on aivan loistokoira mutta hihnan toisessa päässä on se suuri ongelma ja nyt olemme saaneet kotiläksyä koiran rauhoittamiseksi ja etuosan rentouttamiseksi ja hyväntuulen treenit ovat siis alkaneet ja Max saa namipaloja runsain mitoin onnistuneesta suorituksesta. Kyllä se siitä! Ja tarina tietenkin jatkuu :)).

maanantai, 18. elokuu 2008

Viimeisimpiä kuulumisia.

On taas aikaa vierähtänyt ja suunnitellut tarinat jääneet kirjoittamatta mutta kerrotaan kuitenkin la 16.8.08 Kouvolan raviradalla ollesta KV-näyttelystä, johon Max osallistui.

Vettä tuli koko päivän mutta kasvattaja Bonnywapit oli onneksi tuonut mukaan paviljongin, jonka alla värjöttelimme sateelta suojassa. Whippet arvostelu alkoi 09:00, tuomarina Cristian Vantu, Romania.

Max pärjäsi upeasti, tuloksena JUN/Eri3, olin todella tyytyväinen vaikka varpaani sandaaleissa kahlasivatkin lätäköitä (sadetakki, sukat ja lenkkarit jäivät autoon).

Kiitän vielä kerran mukana olleita, oli tosi nastaa, sää ei haitannut tippakkaan ja olen myös varma, että se 10v. lisää kunkin ikään saavutettiin helposti mikäli se nauraminen niitä vuosia tuo.

Tänään oltiin Bobbyn ja Maxin kanssa koirapuistossa jossa Max otti kaiken ilon irti, voi sitä rallia. Bobby on jo antautunut, ei lähde enää edes juoksemaan Maxin kanssa kun ei vauhdissa pysy muuta touhusipa ja leikki muiden koirien kanssa.

Niin, ja koulutkin alkoivat n. vko sitten! Olen ollut kesälomalla nyt viikon ja siten olen ollut onnekas, että olen saanut kyyditä Essiä kouluun ja muutenkin ollut häntävarten tämän koulun alun. Kaksi viikkoa palvelu vielä pelaa ja sitten palaan takaisin töihin.

Seuraava näyttelyyn osallistuminen onkin lokakuussa Lempäälässä, johon Maxin ilmoitan. Bobby osallistuu show-touhuun ensi kevät-kesällä. Bobbylle voisi sulatella pakkasesta fasaanikukon ja tehdä jälkiä, siitä se todella tykkää.

sunnuntai, 20. heinäkuu 2008

Ei otsikkoa

  • Riverando Bob the Builder

    1846205.jpg


    Tarinoita ja kuvia Bobbystä sekä linkki kasvattajan kotisivuille.


    Kennel Riverando

  • Bonnywapit Chasethecattoo

    1846169.jpg


    Tässä tarinoita ja kommelluksia, näyttelytuloksia ja muuta mukavaa Maxista sekä linkki kasvattajan sivuille.


    Bonnywapit

  • Sivulla vierailleet

  • Tänään on ?

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Tne on tarkoitus laittaa perheestja etenkin koiristani juttuja, nttelyarvosteluja, testituloksia, kuvia ja hassuja kmdyksia sekmuuta kaikenlaista hpp.

  • Tagipilvi